Aistien varassa virheettömässä virtauksessa
Olin kerran talvi-iltana yhden lapsistani kanssa pellolla iltakävelyllä. Taivaan peitti runsas tähtien kirjo. Ihastelin ja huokailin tapani mukaan taivaan kauneutta. Poikani tokaisi tähän: “mitä niin ihmeellistä tähdissä on. Siellähän ne ovat joka ilta. Sen sijaan, jos asuisimme planeetalla jossa emme voisi nähdä tähtitaivasta mutta tietäisimme, että on olemassa planeetta, jolta tähdet näkyvät jokaisena iltana, silloin se olisi ihmeellistä ja toivoisin itsekin näkeväni tähdet.”
Olen usein pohtinut poikani ajatusta, ja tottahan se on. Tulemme sokeaksi asialle, johon olemme tottuneet, joka on aina läsnä. Mitä ihmeellistä siinä enää voisi olla? Vastaus on: Ei mitään. PAITSI ETTÄ KAIKKI! KUN PÄÄTÄT ALKAA KÄYTTÄÄ AISTEJASI ILMAN ÄRSYKKEIDEN LÄSNÄOLOA. KUN PÄÄTÄT ALKAA NÄHDÄ ASIAN UUDELLA MIELENKIINNOLLA, LAPSENOMAISESTI JOPA. SILLOIN ALKAA IHMEITÄ TAPAHTUA. (Tämä onkin sitten ihan toisen kirjoitukseni aihe..) Ja sama pätee muuten kaikkeen muuhunkin tuttuun elämässä. Asioihin, jotka on vuosien saatossa arkipäiväistynyt. On ihan hemmetin tärkeää välillä pysähtyä tarkastelemaan näitä asioita tai esim. ihmisiä vierelläsi, ja miettiä suhdettasi heihin. Onko se arkipäiväistynyt. Ja voisitko pystyä näkemään edelleen upeuden, pienet ihmeet noissa asioissa tai ihmisissä. Tarkastella ja herätellä tunteitasi… Okei, luonto on eri asia. Lähtökohtaisesti meille jokaiselle monella tapaa hyvää oloa tuottava kumppani. Joten koetan pysytellä nyt tässä tekstissä täysin luonnon äärellä.
Kysymykseni kuuluu siis: milloin viimeksi olet vaeltanut metsässä, pellolla, järvellä, meren rannalla… luonnon keskellä, ja päättänyt mitä aistiasi aiot käyttää? Minkä aistisi aiot terävöittää äärimmilleen ja sen avulla syventyä täysin havainnoimaan ympäristöäsi?
Esimerkiksi niin, että päätät kuulla niin tarkasti ja paljon, kun mahdollista. Todella keskittyä kuuntelemaan mitä ympäristössäsi tapahtuu. Olla kuulosi kanssa täysin läsnä. Kokeile tätä joskus! Se on upeaa!! Mitä kaikkea kuuletkaan! Ja kun harjoittelet tätä säännöllisesti, alat todella kuulla hiljaisimmankin liikahduksen ympärilläsi, jokaisen siiveniskun, korkeimman nuotin laulusta, oksien narinan. Kuulet, kun joku metsän asukkaista liikkuu lähelläsi. Kaiken mitä tapahtuu! Ja janoat kuulla lisää. Usko pois. Luontokävelyt alkaa muuttaa muotoaan, niistä alkaa kehkeytyä suorastaan seikkailu. Joko voit nähdä itsesi hiippailemassa metsässä hiljaa, kuin metsäkauris.. ;D
Ok, kuulen jo sun ajatukset tällä hetkellä ja kyllä joo, tiedän että on ihana kuunnella musiikkia, oppia uutta podcasteista, kuunnella uusinta dekkaria koukuttavan äänen lukemana tai keskittää palaverit luontokävelyiden yhteyteen. Mutta ethän blokkaisi aistejasi, jooko. Kulje joskus ilman mitään mikä häiritsisi sinua. Älä blokkaa luontoa itsestäsi. Koska sitä sinä olet, valtavan tärkeä osa sitä. Ja kun alat nähdä, kuulla, haistaa, maistaa, tuntea… aivan uusi maailma aukeaa. Ja parasta on se, että se maailma on oikeasti ihan sama jossa olet aina elänyt, nyt vain alat nähdä sen uusin silmin. Ja kun alat olla osa luontoa, ymmärrät kuinka tärkeä luonto meille ihmisille on. Kun et blokkaa itseäsi ulos luonnosta, ulos Äiti-Maasta. Kun näet kauneuden, kun tunnet kauneuden. Ja kaikkein parasta on se, että saat olla osa sitä jokainen sekunti, minuutti, aistia jokaisen syklin taidokkaan virheettömän virtauksen.
Nyt muuten kerron salaisuuden, jonka ehkä tiesitkin jo. Nuo luonnon syklit, nehän ovat osa meitä ihmisiä myös. Jätän tämän ajatuksen sun mieleen nyt hautumaan. Ihan vähän vaan härkin vielä.. Mietipä, talviaikana tekee mieli käpertyä peiton alle ja hidastaa tahtia. Kerätä voimia, kunnes kevät koittaa. Haukottelua ja pulssin tunnustelua. Uutta kasvua, hiusten pöyhimistä ja energian vapaampaa virtausta. Kesällä roihuaa tuli! Vuorokaudessa enemmän tunteja, kun koskaan! Syksyn kynttilänvalo muistuttaa vielä kesästä, mutta hiljalleen on aika niittää kesän jäljet ja valmistautua talveen.
Mehän ollaan etuoikeutettuja kokemaan luonnon runsaus. Tiesithän sen? Luontoäiti tarvitsee meitä enemmän kun koskaan. Minä todella toivon, että mahdollisten lastenlasteni ei tarvitse elää tiedossa siitä, että elimme joskus planeetalla, jonka elämältään rikkaasta, tuhansia värisävyjä omaavasta luonnosta me ihmiset saimme nauttia. Emme vain oppineet koskaan näkemään, kuulemaan, haistamaan, maistamaan tai tuntemaan sitä oikeasti. Ymmärtämään, että olemme itsekin osa tuota moninaista luontoa.
Tämän kirjoituksen piti tulla ulos, juuri tässä hetkessä. Kun olen saapunut metsäkävelyltä, jossa olen nyt neljänä päivänä peräkkäin kohdannut metsäpeuran vasan, aina samalla paikalla, suht samaan kellonlyömään.
