Kerros matkakertomuksestani

Mistä aloittaisin? Ajatus pyörii niin villinä ja lujaa tahtia, aiheet joista koen tärkeäksi puhua. Tiedän, että turha yrittää mahduttaa kaikkea yhteen artikkeliin. Silti tuntuu, että tällä alkaa olla jo kiire. Miksiköhän näin on?

Pysytkö siis siinä, jos hyppään ihan sinne elämäni alkutaipaleelle? Vuosiin jolloin en ollut vielä kaksisen vanha tässä kehossa eläjänä. Olen nimittäin huomannut, että todellakin elämä on opin kaari ja asioilla on tapana siintää pitkälle tulevaisuuteen. On sitten meidän omasta vapaasta tahdosta kiinni haluammeko oppia ja muuttaa asioita, haluammeko mennä eteenpäin tässä hetkessä ilman menneen määritelmiä. Palataan siis lapsuuteen, nuoruuteen ja varhaiseen aikuisuuteen. 

Huomasin jo varhain lapsena, että olen hyvin tietoinen muiden ihmisten tunteista, energioista, ja joskus tuntui jopa siltä että osaan lukea heidän ajatuksia, pystyin ikäänkuin lukea tapahtumaketjuja eteenpäin. Samaan aikaan aistin myös paljon näkymätöntä, energioita joita en osannut tuolloin selittää. Minulla oli vilkas mielikuvitus ja osasin leikkiä myös mielikuvituskavereiden kanssa helposti. Luovuus ja lahjakkuus useammassa asiassa olivat jo tuolloin läsnä. Empaattisena lapsena opin varhain tyynnyttelemään muiden tunteita ja toimimaan niin, ettei kenellekään vain tulisi paha mieli, mukaanlukien vanhempani. En tiennyt mitään sen kauheampaa, kun että joku kärsisi takiani. Tätä ei tietenkään helpottanut, että muutimme erittäin paljon perheeni kanssa koko lapsuus- ja nuoruusikäni ajan. Kerrottakoon, että olen ikävuosien 0-19 välillä muuttanut paikkakuntaa seitsemän kertaa, koulua kahdeksan kertaa. Asuntojen vaihtumista en edes viitsi alkaa laskea. Voit siis kuvitella mitä tapahtuu, kun empaattinen lapsi laitetaan yhä uudelleen tilanteeseen, jossa on vastassa uudet kaverit, uusi ympäristö. Jokaisella kerralla sinun tulee mahtua johonkin muottiin, jonka toiset ovat jo asettaneet aiemmin. Joudut ikäänkuin todistaa arvosi uutena kaverina yhä uudestaan ja uudestaan. Samalla opit myös sen ettei mikään ole pysyvää. Yhä uudestaan rakennat sosiaalisen ympyräsi alusta, ympyrän joka rikkoontuu joskus vuoden, joskus parin vuoden kuluttua. Opit siis muutaman kätevän keinon, joilla helpottaa omaa sekä muiden taivalta: pidä toiset tyytyväisenä (kotiväki mukaanlukien) ja todista arvosi yhä uudestaan ja uudestaan. Kun nyt sattuu käymään vielä niin, että olet lahjakas useassa asiassa, voi toisinaan olla erittäin hankalaa asettua mihinkään muottiin minkä sen hetkinen ympäristö haluaa sinulle asettaa. Lapsen ja nuoren elämä on usein raadollista, sen olet sinäkin varmasti jo huomannut.

Energiat ja niiden läsnäolo olivat positiivisessa mielessä arkipäivää lapsuudessani kunnes katsoimme isoveljeni kanssa luvattoman nuorena läpi kaikki julmimmat kauhuelokuvat mitä tuohon maailman aikaan oli keksitty tuottaa. Tässä välissä mainittakoon, että en tänäkään päivänä tiedä mitä vanhempani olisivat tuolloin olleet asiasta mieltä. Läsnäolo varsinkin viikonloppuisin oli vähäistä. Tästä seurasi se, että kun kukaan ei ollut kääntämässä uskomustani vääräksi, pelko astui mukaan kuvaan. Ja tuo pelko oli totisinta totta. Kun olet empaatikko, joka tuntee paljon energioiden läsnäoloa, tietämättäsi mitä nuo energiat tarkoittavat ja samaan aikaan näet tv:stä asioita joita aivosi eivät pysty käsittämään, käy niin että yhdistät kokemasi näkemääsi. Kasvoin siis pelon ympäröidessä pimeät hetket vuorokaudesta. Pelkäsin vielä nuorenakin, nukuin valot päällä teinivuosina, en tykännyt lainkaan olla yksin öitä kotona. Pelkäsin silloinkin, kun koko perhe oli läsnä. Kunnes, varhaisaikuisuudessa päätin että nyt riittää! Suljin mielestäni ja kokemuspiiristäni kaiken pois. Olin valmis ymmärtämään, että kauheudet joita olin lapsena toistuvasti saanut katsoa, olivat pelkkää ihmismielen kuvitelmaa, jostain ihmeellisestä syystä viihdytysmielessä luotua.. Samalla kuitenkin päästin irti kaikesta muustakin. Suljin ympäröivät energiat pois elämästäni. Empaattisuus ja oman arvon todistamisen tarve kuitenkin jäi jäljelle, noidankehä oli edelleen olemassa. 

Mitä tapahtuu, kun sulkee elämästään eräänlaisen korkeamman tietoisuuden pois? Omalla kohdallani ainakin, tulee toimittua usein sielunsa vastaisesti, omaa korkeinta parastaan kuuntelematta saati kunnioittamatta. Tulee toimittua monin eri tavoin, jotka ovat täysin vastoin omaa hyvää oloa ja asioita, jotka oikeasti sopivat itselle. Luonnonlapsi ei koskaan täysin pääse toki karvoistaan, eikä ymmärrys Korkeimman lähteen läsnäolosta koskaan täysin katoa elämästä. Mutta itsensä laiminlyönti on usein läsnä. Omalla kohdallani vielä halu kuulua johonkin. Todistaa arvoni yhä uudelleen ja uudelleen. Olen oikeastaan onnistunut melkeinpä kaikessa mihin olen ryhtynyt, niin työ- kun henkilökohtaisessa elämässä. Olen saanut kokea vahvoja onnistumisen tunteita, ja saman aikaisesti kokenut niin vahvaa huijarisyndroomaa ettei sitä voi edes sanoin kuvailla. Ajatus siitä etten oikeasti ole mihinkään täysin kelvollinen, on ollut läsnä niin kauan kun jaksan tätä elämää taaksepäin muistaa. Tavalla tai toisella elämässäni on ollut myös aina ihmisiä, jotka ovat minua tästä omalla toiminnallaan muistuttaneet. Voit siis uskoa, että oman arvon ja kyvykkyyden todistaminen on ollut totisinta totta! Todellakin käynyt työstä. Ja sen seuraukset ovat myös olleet kovaa oppia ottaa vastaan. Mutta kaikesta olen oppinut, ja kun ymmärtää jälkikäteen tapahtumaketjujen merkityksen oman kasvun kannalta, voi jatkaa matkaa kiitollisin mielin. Jestas, että koulu on ollutkin useampaan kertaan erittäin kovaa.

Yksi asia mitä en ole koskaan voinut täysin ymmärtää on ihmisen kylmyys toista kohtaan. Tahto satuttaa, aliarvioida, kilpailla keinolla millä hyvänsä, näköalattomuus. Se, että toimintaa ohjaa jokin muu arvo, kun ihmisyys ja rakkaudellisuus. Ja voi pojat, että olenkin tällaisten ihmisten kanssa saanut työskennellä ja paljon elämäni aikana. Jokaisella on ollut mukanaan opetettavaa kohtaamisesta sekä siitä miten ottaa vastaan ja toimia. Aina en ole ollut näissä kohtaamisissa hyvä ja edelleen ensimmäinen tunne on hämmennys. Nykyään kuitenkin jo ymmärrän, että näillä ihmisillä on vielä pitkä matka edessä itsensä ja maailman hahmottamisen suhteen ja hyväksyn myös sen, että on ihmisiä, jotka valitsevat olla kuulematta sydäntään. 

Oma henkinen heräämiseni alkoi uudelleen ensimmäisen lapseni syntymän aikoihin. Elämäni alkoi saada suuremman merkityksen. Ymmärrys puhtaimmasta, pyyteettömimmästä rakkaudesta palasi. Ja sitä todella tarkoitan. Kun voi rakastaa jotain olentoa ilman minkäänlaista odotusta takaisin rakastamisesta. Vain puhtaasti rakastaa. Ja olla äärettömän ylpeä tuon olennon jokaisesta hetkestä. Tiedostaa, että tuo olento on täällä oppimassa, ja tuo oppimatka tulee sisältämään onnistumisia sekä virheitä. Ja oma rooli on kaiken tämän keskellä olla turvallinen tuki. Kertoa tuolle olennolle jokaisena hetkenä, että häntä rakastetaan, hän on arvokas juuri sellaisena kun on. Myöhemmin olen saanut kunnian synnyttää tähän maailmaan vielä kaksi olentoa lisää. Ja edelleen saan ihmetellä jokaisena päivänä, kuinka he ovat ihmeellisiä ja kuinka rakkaudella sekä läsnäololla on suuri voima näiden olentojen kasvua tukemassa. Parisuhteestani en voisi olla onnellisempi. Siitä, että se on kestänyt ja tänä päivänä se on kukoistavampi kuin koskaan! 

Tuosta Korkeamman lähteen läsnäolon tiedostamisesta. Rippikouluaikoihin luulin hetken tulleeni uskoon. Seurakunnassa, jossa rippikoulun kävin, suhtauduttiin kristinuskoon kuitenkin hyvin tiukasti ja oppi tuli usein pelottelun kautta. Saatanan ja helvetin läsnäolosta puhuttiin paljon, syntisyyttä korostettiin ja sitä rataa. Olin jo tuossa vaiheessa niin väsynyt pelkäämään, että päätin ettei minun luottamukseni Korkeimman läsnäoloon tullut rakentua pelon kautta. Minun Korkein voimani ei ollut tuomitseva tai ihminen lähtökohtaisesti syntinen. Lähde on ollut siis elämässäni aina läsnä, luottamus ja kokemus. Oma kasvun matkani on vain ollut välillä hyvin kivikkoinen ja oppeja täynnä. Mutta olen vapaasti valinnut ottaa opiksi. Valinnut ymmärtää itseäni ja ympäröivää maailmaa. Valinnut havainnoida ja kääntää nuo havainnot eteenpäin vieviksi. Ja nyt olen tässä. Juuri tässä. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni alan olla täysin sinut itseni kanssa. Oman tehtäväni kanssa. Tehtävän, jota olen tullut tässä kehossa tälle pallolle tekemään. Täynnä toivoa. 

En itse edusta mitään uskontokuntaa tai puhtaaksi kirjoita minkään uskonnon oppeja. Kunnioitan silti jokaista näistä. Jokaisessa näistä on sisällään paljon hyvää. Oma katsomukseni ammentaa Korkeimmasta Lähteestä, Rakkaudesta, Valosta sekä Luonnon kunnioituksesta, Maa-Äidin, oman planeettamme kunnioituksesta. Koen ettei tehtäväni ole julistaa, minulle kyse on asioiden kokemisesta, ei uskomisesta johonkin. Voin siis vain puhua ja kirjoittaa omasta kokemuksestani, havainnoistani, jotka usein tuntuvat sulautuvan yhteen kollektiivisesti ja globaalisti yhä useamman ihmisen kokemukseen ja havainnointiin. Voin puhua ja kirjoittaa Rakkaudesta, valinnasta rakastaa itseä ja kaikkea ympärillä olevaa. Voin puhua ja kirjoittaa vapaasta tahdosta ja valinnoista kohdella itseä ja muita parhaalla mahdollisella tavalla. Voin puhua ja kirjoittaa ihmeistä, joita olen kokenut ja koen jokaisena päivänä, kun valitsen ne nähdä ja kokea. Voin puhua ja kirjoittaa niistä valtavista voimista joita meillä ihmisillä on meissä itsessä jo valmiiksi olemassa, kun vihdoin annamme itsellemme luvan alkaa hahmottaa niitä, käyttää niitä, luottaa niihin. Voin puhua ja kirjoittaa Korkeimmasta ja voimallisimmasta avusta, joka meillä ihmisillä on jatkuvasti ympärillämme, kun avaamme sydämemme ja otamme tuon avun vastaan. Kukaan meistä ole koskaan yksin. Meitä kannatellaan jokaisena hetkenä. Voin puhua ja kirjoittaa luonnosta, Maa-Äidistä, kunnioituksesta planeettaamme, kotiamme kohtaan. Voin puhua ja kirjoittaa siitä vastuusta joka meillä jokaisella on olemassa pitää itsestämme, toisistamme ja koko planeetastamme huolta. Voin puhua ja kirjoittaa Ilosta ja kepeydestä, elämästä nauttimisesta jokaisena hetkenä! 

Kun kirjoitan, että olen täysin sinut itseni kanssa, sitä todella tarkoitan. Ymmärrän miten suuri vaikutus sanoilla on ja niitä tulee käyttää harkiten. Kun kerron olevani henkinen valmentaja, henkisen matkan mentori, ymmärrän täysin vastuuni. Tehtäväni ei ole antaa suoria vastauksia, kertoa miten asiat ovat, ei millään tasolla sekoittaa omia visioitani saatikka egoani mukaan prosessiin. Ainoastaan toimia tukena, kanavana, oivalluttajana omalla matkallasi. Samalla hoidan ja vahvistan yhteyttäsi sieluusi sekä mieleesi että kehoosi. Vahvistan yhteyttäsi luontoon. Autan hiljentämään tahtia ja toimimaan rakkauden kautta. Ehkä yhteisen matkamme aikana huomaat miten vahva oletkaan sisäisesti, millaiset avaimet sinulla on jo hallussa itsestäsi huolehtimiseen ja mahdollisimman hyvinvoivaan elämään niin henkisesti kun fyysisestikin. Yhteinen matkamme vaatii kuitenkin sinulta sitoutumista. Sitoutumista itseesi, hyvinvointiisi ja tahtoon alkaa elää sielulähtöistä elämää rakkaudesta käsin. 

Kirjoittaessani vastuusta mentoroinnissa sekä hoitotyössä, todella tarkoitan sitä. Koen, että jokaisen joka alkaa toimia näiden asioiden parissa, tulee olla omalla matkallaan jo kohdannut varjonsa, tulee olla sinut tapahtumien kanssa. Tulee tuntea itsensä ja ymmärtää totuudellisesti mikä omaa toimintaa milloinkin ohjaa. Huomaan usein pohtivani miten paljon edelleen kohtaan pelon kautta ohjautuvaa tekemistä myös tällä saralla. Ja kun kirjoitan tämän totean, että tietysti ymmärrän miten markkinoinnin sekä myynnin maailma toimii (olen itsekin työskennellyt näiden asioiden parissa melkein puolet elämästäni), tunteita herättämällä, valitettavan usein pelottelun kautta. Itsensä hoitaminen, itsestään huolehtiminen, oma matka tässä elämässä, oli se henkinen tai ei; näiden asioiden ei tulisi olla millään tasolla kielteisiä asioita, ei pelon kautta ohjautuvia, ei suorituksia, eikä varsinkaan tulisi satuttaa yhtäkään olentoa tällä pallolla. Kokonaisena, täysin itsensä tuntevana, omaa temppeliä, omaa hyvinvointia ja ympäristöään vaalivana ja kunnioittavana eläminen on upeinta ja parasta mitä voimme itsellemme antaa.

Siispä, tässä olen ja värähtelen. Ja vaikka tuo värähtely tänä päivänä onkin hyvin korkeaa, ihmisyys näyttäytyy päivittäin elämässäni monella tasolla, matalavärähteisinäkin valintoina. Jos sinua kiinnostaa joskus kuulla, voin kertoa sinulle miten voit omaa värähtelyäsi hiukan nostaa :) 

Lopuksi vielä pieni tarina. Puhun tai kirjoitan usein sielun tehtävästä tai -polusta, sekä vapaasta tahdosta, vapaasta valinnasta. Aika ajoin olen pohtinut olisiko helpompi vain laittaa laput silmille ja palata takaisin entiseen tekemisen malliin, jossa henkisyydelle, pysähtymiselle tai erilaisten korkeavärähteisten energioiden (Valo-olennot, enkelit, henk.koht. tukitiimi) kanssa keskustelulle ei ole sijaa. Tuntuu, että se olisi niin monella tapaa helppo tie. Joka kerralla olen palannut samaan lopputulemaan ja kysynyt itseltäni pystyisinkö siihen. Ja jokaisella kerralla vastaus on sama: en pystyisi. Olen nyt astunut vahvasti sieluni ennalta sopimalle polulle. Ja tätä kyllä minulle on vahvistettu monelta suunnalta viimeisen vuoden aikana. Jopa niin, että kun vielä muutama viikko sitten pohdin viimeisen kerran pitäisikö minun kuitenkin perääntyä, sain vastauksen omalta henkimaailman tukijoukoltani hyvin nopeasti. (Tiedän nimittäin, että tämän tien kulkeminen ei todella ole helppoa, eikä ole sitä varmasti tulevaisuudessakaan. Eikä vähiten ympärillä olevien ihmisten vuoksi. Joten kiitos, että sinä olet siinä.) Tuo vastaus kuului näin: ”et voi enää perääntyä. Ja jos pohdit teetkö tulevaisuudessa vääriä valintoja, kun eteesi näitä tien risteyskohtia ja valintatilanteita tuodaan, ei tarvitse huolehtia. Sinut kyllä ohjataan nopeasti takaisin sielusi polulle.”

Joten kyllä, parempi vaan antautua ja kulkea johdatuksessa luottaen. Elämän ja Universumin flow virraten jäsenissä. 

Minulla on taas sellainen olo, että tästä se alkaa! Ja niin alkaakin, jokainen päivä on nimittäin täynnä uusia alkuja, uusia seikkailuja. Ei muuta kun hatusta kiinni ja menoksi!